Tämän viikon kuulumisia taas aika hieman päivitellä.. :) Paljon on menty eteenpäin ja tuhat asiaa vielä tekemättä, joten ylimääräistä vapaa-aikaa ei siis edelleenkään ole. Sitä odottaen. Nyt on kuitenkin saatu tupamme varsinainen ulko-ovi paikoilleen! Tätä olen odottanut siitä lähtien, kun ovi pihaamme saapui ja eilen se hetki koitti, kun sain sanoa väliaikaiselle ovelle hyvästit. Tämän parioven teetätimme Sydänpuulla ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen.
Lähikuvaa salmiakeista.
Kuten kuvasta näkyy, olemme saaneet jo sähkön tupaamme. Sähkömies kävi alkuviikosta ahkeroimassa ja samalla teimme vielä viime hetken pohdintoja miehen kanssa mikä mihinkin laitetaan. Kuistiin piti aluksi tulla upotettavia valaisimia kolme kipaletta, mutta mieli muuttui. Valot syttyvät itsestään liikkeentunnistimen avulla, kun kuistiin tullaan. Hyvä ratkaisu meille, ettei aina tarvitse pimeässä etsiä sitä katkaisijaa.
Myös kodinhoitohuoneen oven mies laittoi paikoilleen. Sen jouduimme teettämään Sydänpuulla, koska vanhoja ovia ei ollut riittävästi. Samaa näköä kuitenkin noudattaen.
Rappusten kaide löysi myös paikkansa. Muuten se on väriltään valkoinen, mutta kädensijan maalasin samalla värillä kuin seinän.
Ja vihdoin löysimme liesituulettimen! Kovan työn alla se oli, koska kaikki tuntuivat olevan rosterisia ja se ei olisi sopinut keittiöömme sitten lainkaan. Pitkän etsinnän jälkeen mieluinen kuitenkin löytyi. Valkoinen, yksinkertainen ja meidän keittiöömme sopiva Electrolux merkiltään.
Nyt on vessassakin valoa, joten sain otettua kuvan sieltä. Tapetti ei edelleenkään pääse kuvissa oikeuksiinsa ja on luonnossa todella kivan näköinen.
Senkin tason olen lakannut pariin kertaan, joten eiköhän tuo nyt kestä hieman vesileikkejäkin ;)
Tämän komuutin kotiutin vanhempieni luota. Se on mummoni vanha, joten tunnearvoa siltä löytyy. Värit ovat varsin räikeät vielä. Maalata ajattelin, mutta sävyä en ole vielä päättänyt enkä paikkaa minne se tulee.
Seuraavan kerran saan päivittää kuvaa kodinhoitohuoneestamme. Eilen laitettiinkalusteet sinne paikoilleen, mutta pitää vielä hieman viimeistellä ennen kuin kuvia sieltä tänne suostun laittamaan.
Kivaa viikonloppua jokaiselle ja sunnuntaina juhlitaankin sitten isejä!
Kylläpä näyttää kauniilta, ovet ja kaikki! Ja tuo liesituuletin on nappivalinta!
VastaaPoistaKaunis kiitos Hyvä Mieli :) Liesituulettimeen olen kyllä tyytyväinen, vaikka aluksi tuntuikin mahdottomalta tehtävältä oikeanlaisen löytäminen.
PoistaKauniit ulko-ovet! Liityin lukijaksi eli olen ennen kommentoinut nimimerkillä R:)
VastaaPoistaKiitos Ruut! Ja kiva, kun liityit :)
PoistaOlen nähnyt noita rosterilieskareita myös maalattavan valkoisiksi! Kaunis koti teillä valmistumassa, tsemppiä loppurutistukseen :)
VastaaPoistaT. Ilona
Itseasiassa meillä kävi jossain vaiheessa mielessä, että onnistuisikohan maalaaminen! Hyvä tietää, että mahdollista on :) Ja kiitos tsempeistä! Niitä varmasti tarvitaan :)
PoistaTalo tulisi paremmin edukseen jos vaihtaisit lampput sellaisiksi jotka toistavat värit niinkun ne seinillä ovat eikä niin että kaikki värjäytyy keltaiseksi.
VastaaPoistaKyllä ne luonnossa ovatkin juuri sellaiset :) Kuva vaan luonnollisesti hieman hämää. Tai sitten pitää vielä vähän harjoitella kameran käyttöä :D
Poista