tiistai 26. helmikuuta 2013

Alakerta valmis!

Kuten otsikkokin jo kertoo on talon hirsikehikosta alakerta valmis.
Viikonloppuna veimme muksut mieheni kanssa mummulaan päivähoitoon ja me vanhemmat suuntasimme raksalle hommiin. Siivosimme kaikki hirren pätkät talteen polttopuiksi ja vähän myös kolattiin lumia perustuksen ympäriltä sekä päältä. Siitä oli sitten hyvä miesten jatkaa alakerran purkamiseen! Tänään, kun aamulla lähdin muksujen kanssa Seinäjoelle ystävien luokse, oli kehikko vielä pystyssä osittain. Iltapäivällä sitten kotiin tullessamme koko alakerta oli jo purettu!

Tässä kuva täysin valmiista alakerrassa. Kuisti toki vielä puuttuu. Alhaalla vasemmalla on makuuhuone ja oikealla kodinhoitohuone, wc, suihku ja sauna. Todennäköisesti siis laitamme kuitenkin pienen saunan taloon. Keskellä on sitten iso tupa. Se on oma lempparini. Ylempänä on sitten loput makuuhuoneet.






Hirret numeroitiin ja purettiin pakettiin odottamaan pystytystä. Oli meidän pikku jäppisellä paljon ihmeteltävää taas ja silmä tarkkana seurasi mitä tapahtuu!




Tähän väliin kuva pojan omasta vasarasta, joka kulkee valehtelematta JOKA paikassa mukana. Se on myös varustettu nimellä sekä puhelinnumerolla, että siitä voidaan päätellä kuinka rakas se on :)






Kun alakerta oli purettu, siirrettiin pohjavarvi perustuksen päälle odottamaan varsinaista kasausta. Alavarvi käsiteltiin tervalla suojaamaan kosteudelta. Tällä hetkellä talomme tuoksuukin tervalta, kun mies kotiin tullessaan laittoi työvaatteensa hetkeksi sivuun!



Tästä on siis hyvä jatkaa yläkerran tekemiseen! Huomenna menemme koko perhe siivoilemaan loput hirren pätkät pois tieltä. Toivotaan huomiselle ihanan keväistä keliä :)

tiistai 19. helmikuuta 2013

Ensimmäinen kuukausi takana

Aamulla kävimme muksujen kanssa taas napsimassa kuvia raksalta. Tästä alkaa tulla ihan joka päiväinen tapa, mutta kuinka kiva niitä kuvia onkaan sitten katsella, kun koko rakennusprojekti on ohi! Tilannehan on nyt se, että alakerta alkaa olla pian valmis ja yläkerran tekeminen starttaa. Ensi viikolla pitäisi alakerta olla paketissa. Hassua kuinka nopeaa tämä aika onkaan mennyt, sillä eilen tuli tasan kuukausi siitä, kun ensimmäiset hirret veistettiin!

Tästä lähdettiin:


Ja tämä on tilanne tänään 19. helmikuuta 2013 :


Tehdään nyt vielä kuvien mukana "kierros" talossa :)


Oikealla oleva aukko vie kuistin puolelle ja siihen tulee pariovet. Vasemmalla oleva ikkuna tulee sen sijaan vaatehuoneeseen. Tosin enää emme olekaan niin varmoja tuleeko vaatehuonetta lainkaan.. Mietinnässä on siis.


Näkymää edellisessä kuvassa olevan oviaukon kohdalta, kun tullaan eteiseen. Oikealla siis olohuonetta ja seinän takana keittiötä. Vasemmalla ns. ruokailusali.


Tupaa kuvattuna "ruokailusalin" puolelta.


Olohuoneen nurkasta kuvattuna eteinen ja ruokailusali. Oviaukothan johtivat oikealla makuuhuoneeseen, keskellä vessaan ja vasemmalla kodihoitohuoneeseen. Pikku apuri kovassa työn touhussa olkkarin puolella ja koirahan vahtii häntä koko ajan.


Samasta suunnasta edelleen kuvaa. Vahdittava ja vahtija vauhdissa :)


Oviaukot makuuhuoneisiin. Oikealla muksujen ja vasemmalla vanhempien. Näiden aukkojen väliin suunnitteilla toinen pönttöuuneista. Sekään ei tosin vielä täysin varmaa ole..



Ja illan viimeinen kuva etupihalta kuvattuna. Oikealla olevat kaksi ikkunaa ovat muksujen huoneen ikkunat. Keskellä olevat kaksi taas keittiön.

Näin kuvien myötä toivotan rentouttavaa tiistai-iltaa kaikille! Alkaa nimittäin kello näyttää sen verran, että uniaika lähestyy. Jaksaapa huomenna taas touhuilla kahden pienen vipeltäjän kanssa :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivänä!

Näin ystävänpäivänä voisin hieman päivittää tilannetta raksalta. Kovasti ollaan eteenpäin menty, kun miehet ovat siellä ahkerasti työskennelleet ja nyt talo alkaa todellakin hahmottumaan entistä paremmin. Enää tarvitaan kaksi varvia ja alakerta on valmis! Kulunut kuukausi on kyllä mennyt hujauksessa. Onhan tämä välillä aikamoista aikataulujen kanssa säätämistä, kun kaksi pientä lasta talossa on ja välillä kumpikin vanhemmista kaipaa kodin ulkopuolistakin elämää. Suurin osa päivistä kuitenkin kuluu joko kotona tai raksalla. Pojan kanssa, kun tontille "erehtyy"menemään, saa hän takuu varmasti kiukku-potku-raivarit kotiin lähdettäessä. Raksahommissa pitäisi siis olla koko ajan. Isänsä poika selvästikin!


Ylempänä kuvassa vasemmalla käynti kodinhoitohuoneeseen ja oikealla eteiseen. Kuistiahan ei tehdä hirrestä, vaan se tulee normaalilla runkorakenteella ja eristeillä, joten siksi sitä ei vielä kuvissa näy :) Alempana taas oikealla oviaukko makuuhuoneeseen, keskimmäinen vessaan ja vasemmalla kodinhoitohuoneeseen.







Tulipahan taas hieman kuvia, mutta niistä sen talon etenemisen parhaiten näkee! Ja koira on nähtävästi tukkinut itsensä lähes jokaiseen kuvaan... Hyvältä kuitenkin näyttää ja halu päästä ikiomaan taloon kovenee koko ajan. Puita tuli toissailtana lisää pihaan ja kun alakerta on valmis alkaa yläkerran teko. Vielä muutama kuvanen loppuun. Nämä ovat talon tulevia väliovia. Haimme ne viime kesänä Jurvasta talteen tulevaa varten. Ovet ovat siis Jurvan kansakoulun vanhoja ovia ja ikää on ainakin 100 vuotta!






tiistai 5. helmikuuta 2013

Kalusteita..

Hieman lisää kuvia talon tulevista kalusteista. Tähän mennessä hankkimamme kalusteet kaikki ovat olleet tummia, mutta tarkoituksena olisi kuitenkin suurin osa hankkia valkoisena. Hirsiseinät maalaamme sisältä varmaankin hieman tummemmaksi, joten valkoiset kalusteet sopivat sinne täydellisesti. Olen muutenkin vaalean ystävä enemmän kuin tumman. Tämä senkki tarttui mieheni matkaan, kun hän haki toista netistä ostamaansa kalustetta Etelä-Suomesta. Älkää huomioiko pöydällä olevaa kasvia.. Tai voiko sitä enää kasviksi sanoa ;)



Peili on yksi huutokaupan ostoksista. Sopii senkin kanssa todella hyvin yhteen! Näitä kalusteita on nyt hieman ripoteltu ympäri nykyistä taloa, sillä tila tahtoo käydä jo hieman ahtaaksi, kun on muidenkin tavaroita talossa! Tämänkin senkin jouduin sovittamaan olohuoneeseen nurkkaan, mikä ei tee tarpeeksi oikeutta tälle hienoudelle.


Tämä kello on myös huutokaupasta. Se on noin 1900-luvun alkupuolelta ja pelaa vielä täysin. Yhden yön pidimmekin kelloa päällä, mutta täytyy sanoa, että on hieman vielä totuttelemista sen soimiseen :) Pahoittelen kuvan laatua..


Vielä esittelemättä on toinen senkki, jonka sijoitamme vessaan. Siihen päälle laitamme malja-altaan. Kyseinen senkki sijaitsee kuitenkin niin hankalassa paikassa tällä hetkellä, etten kuvaa saanut. Voimat eivät riitä yksinkertaisesti senkin siirtämiseen, sillä on se sen verran painava! Toisessa varastossa on vielä vaatekaappi. Palasina tosin. Joten en ryhtynyt sitäkään kasaamaan sitten. Mutta niidenkin aika on sitten joskus.

Vielä muutama kuvanen raksalta:









Kuten kuvista näkee, on jo jouduttu laittamaan telineet talon ympärille. Myös ikkunoiden paikat ovat hyvin hahmottumassa. Ikkunathan meille toimittaa Sydänpuu. Niistä kuitenkin lisää toinen kerta, sillä ovat ne sen verran mahtavat, että vaativat ihan oman postauksen :)