maanantai 13. kesäkuuta 2016

Pitkästä aikaa...

Viime postauksesta on sitten vierähtänyt tovi! Rakennusajan jälkeen blogi jäi hieman unholaan enkä ole enää jaksanut postauksia sen jälkeen tehdä. Aiheita kyllä olisi ollut :) Silloin tällöin olen kuitenkin täällä aina piipahtanut ja on ollut mukava edelleen saada viestejä. Nyt ajattelinkin pitkästä aikaa hieman kertoa kuulumisia.



Pihapiiriä olemme pikku hiljaa laittaneet kotoisammaksi. Viime vuonna mies täytti pyöreitä ja sai sukulaisiltaan lahjaksi koivun taimia. Ne istutimme sitten toiselle puolelle tietä ja hyvin ne ovat siihen juurtuneet. Kovin pieniä ja heiveröisiä ne vielä toki ovat. Kasvua odotellessa!



Suurin muutos on varmasti tuo hieman vihertävä läntti keskellä pihaa. Rajasimme siihen ympyrän muotoisen alueen ja kylvimme nurmikon viime keväänä. Tänä keväänä saimme vihdoin ja viimein hankittua lipputangon ja isännänviirin salkoon.





Talon takapihalla ei vielä kovin paljon kasvillisuutta ole kirsikka- ja omenapuiden lisäksi. Angervoja ajattelinkin sinne tänä vuonna istuttaa. Talon päätyyn tein viime vuonna kukkapenkin, jossa liljat kukkivat kauniisti.
Etupihalle saunan viereen istutin juhannusruusun taimia. Siinä ne saavat sitten levitä niin paljon kuin lystäävät. Saunan toisella puolella paljun vieressä sen sijaan on muutama syreenipensas, jotka tuovat kasvettuaan hieman näkösuojaa. Pääosin olen kaikki kasvit hankkinut oman mummuni puutarhasta.





Pihapiiriin on tullut myös yksi pieni rakennus lisää.. Nimittäin tytölle oma leikkimökki. Mikä tahansa leikkimökki se ei kuitenkaan ole, vaan vuosia sitten edesmenneen pappani rakentama. Mummun kuoltua mökki myytiin kuitenkin eteenpäin, mutta viime vuonna se löysi tiensä taas meille. Tunnearvo on siis suuri, vaikka vanha mökkihän se jo on.



Tänä kesänä pihan suunnittelun lisäksi olisi tarkoitus käsitellä talon sokkeli sekä maalata loppuun ikkunoiden okrankeltaiset koristeet. Tekeminen ei siis ole loppunut eikä varmasti hetkeen lopu, vaikka rakennusaika onkin jo reippaasti takanapäin. Talon sisälläkin on hieman uudistuksia tapahtunut. Ehkäpä jossain vaiheessa lisäilen sieltä kuvia, jos vielä innostun tänne kirjoittelemaan :)

Aurinkoista kesää!