tiistai 8. lokakuuta 2013

Kuistin vuorilistoja ja hieman jotain muutakin...

Eli kuisti sai vuorilistat viime viikonloppuna ja ilme muuttui taas. Listat olin jo kerran maalannut ennen paikoilleen laittoa. Heti kun mies ne paikoilleen sai, maalasin ne toiseen kertaan. Samanlainen vuorilista tulee myös tuvan muihin ikkunoihin hieman leveämpänä kylläkin.





Vielä kun sen varsinaisen ulko-oven paikoilleen saisi... :)


Joku nimeltä mainitsematon pikku apuri kävi seuraavana päivänä maalaamisesta jättämässä oman puumerkkinsä seinään. Ja mihinkään ei kuulemma ollut poika koskenut, kun kyselin sormenjälkien tekijää.. Siihen ne taitavat jäädä muistoksi :)



Keittiön, kodinhoitohuoneen ja makuuhuoneiden kalusteet saapuivat viime viikolla. Vielä ne ovat kasassa, mutta pian niitä aletaan toivon mukaan kasailemaan. Kuvia sitten enemmän, mutta tässä pieni maistiainen:


Keittiön kaappeihin tulevat vetimet. Ylempänä oleva nuppi tulee niihin muutamaan yläkaappiin. Alhaalla oleva "apteekkarin vedin" tulee sitten taas alakaappeihin.


Keittiön ovimalli tulee olemaan tämän näköinen. Halusin ehdottomasti valkoiset kaapit, koska hirsiseinät ovat tummat. Vielä kalusteiden lisäksi meille tulee kaikki keittiön kodinkoneet samasta paikasta. Ja paikkahan, josta nämä otimme, on Vimpelin Puutyö


Lopuksi vielä kuva uusista hankinnoista, mutta tarpeellisista sellaisista.
Vasemman puoleinen hana tulee wc:hen ja oikealla oleva keittiöön. Tykästyimme miehen kanssa heti näihin eikä mikään muu hanan malli sitten enää kelvannutkaan. Molemmat ovat siis Granan Rosa-sarjaa.

10 kommenttia:

  1. Ihanat pienet sormet seinällä <3 Kauniit kalusteet teille tulossa ja nuo apteekkarin vetimet on hurjan suloset kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkien tekijä oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka kovasti kielsin koskemasta vastamaalattuihin ikkunoihin... Mutta kaikki kiellettyhän on aina sitä kiinnostavinta hommaa ;)

      Poista
  2. Voi kuinka ihana projekti teillä onkaan. Kiva, että löysin blogisi. Seuraan mielenkiinnolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Olet kovin tervetullut mukaan! Ja pitääpä tulla vastavierailulle ;)

      Poista
  3. Ihanat pienet sormenjäljet<3 Kannattaa jättää muitoksi! Olen lueskellut blogiasi jo jonkun aikaa ja upea talo teillle tulossa!:)
    R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon R! :) Ja kyllähän nuo pikku sormen jäljet tuohon seinään taitaa muistoksi jäädäkin ;)

      Poista
  4. Tulee nyt kyllä aika myöhässä mutta mistä hankitte nuo kaappien vetimet? Apteekkarin vetimiä löytyy kyllä mutta ne on aika monessa paikassa sellaisia vähän isompia, toisin kuin nuo on ihanan sirot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Meidän vetimet tulivat samaisesta paikasta kuin itse kaapitkin eli Vimpelin puutyöltä :)

      Poista
  5. Minä oon niin ihastunut tuohon kuistin seinien väriin, älyttömän ihana!! :) Millä maalilla olette sen maalannut, haluaisin itsekkin käyttää samaa sävyä eteisen seiniin! T. Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuistin seinät maalasimme Tikkurilan pellavaöljymaalilla (Lin). Sävystä en kyllä täysin varma ole, mutta jostain Tikkurilan värikartasta se oli.. Muistaakseni joku "lehto" se oli. Olisikohan ollut oliivilehto!

      Poista