tiistai 27. elokuuta 2013

Väliaikatietoa raksalta


Siinäpä ne!
 Lattialankut siis. Päivän ajan mies ahkeroi lattialämmitysputkien kimpussa ja sai ne asennettua paikoilleen. Viime viikolla sitten kuljetimmekin koko lankkupinon talon sisälle, jotta saavat siellä viikon verran oleskella samassa kosteustilassa ennen paikoilleen laittoa. Tulevana viikonloppuna olisikin tarkoitus startata lattian teko, kun muksut lähtevät yökyläilemään mummolaan. Saa vanhemmat siis rauhassa työskennellä raksalla ja muksut nauttia isovanhempien ja enon huomiosta :)
 Kovasti on mielessä myöskin alkanut pyörimään hirsiseinien ja lattioiden väri. Tumma seinä miellyttää edelleen kovasti, sillä ikkunoitahan tuvassa on, joten valoa riittäisi varmasti tummista seinistä huolimatta. Lopullista päätöstä ei kuitenkaan olla vielä tehty..




Pihapiiriä olemme myös hieman alkaneet pohtia ja mies onkin siellä jo kaivinkoneen kanssa laittanut paikkoja uuteen uskoon. Vielä olisi iso kasa puita pilkottava talteen ennen talven tuloa ja se homma taitaa taas kerran langeta minulle. Muuten piha ollaan siivottu melko hyvälle mallille.
Ulko-oveksi olemme laittaneet väliaikaisen oven, jotta saadaan lämpö pysymään talossa. Varsinainen pariovi saa vielä hetken odottaa paketissa, sillä emme halunneet laittaa sitä vielä paikoilleen, jottei siihen tule jälkiä tai likaa. Tässä pieni maistiainen tulevasta ovesta:


Tuttuun tapaan väriltään se on okrankeltainen. Odotankin jo kovasti, että se saadaan paikoilleen, koska se kruunaa mielestäni koko talon!


Tämä yllä oleva pariovi tulee kuistin ja tuvan väliin. Maalata se toki vielä täytyy, kunhan saadaan päätettyä lopullinen väri. Molemmat pariovet meille toimitti ikkunoiden tapaan Sydänpuu.
Seuraava postaus sitten toivottavasti pitää sisällään kuvia paikoilleen laitetuista lattialankuista... ;) Siihen asti siis!

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavat lankut teillä!
    Justiinsa tässä omaan tupaan teitään ovitoimittajaa ja tuolla Sydänpuulla on kyllä älyttömän hyvännäkösiä ovia. Ja tuo teidän pääovi on ihan huikea kyllä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydänpuulla on kyllä niin mahtavia ikkunoita ja ovia, että suosittelen. Onnea siis etsintään sinne :) On tämä aikamoista etsiskelyä ja päätösten tekoa koko prosessi, mutta silti niin kivaa!

      Poista
  2. Oi, upeat lankut ja ovet! Ajatella, että teillä on jo pian lattia paikoillaan! :)
    Meiltä puuttuu lattialankut ja ulko-ovet vielä kokonaan, samoin kuistin ja eteisen välinen ovi. Juuri toimme anoppilasta jonkun väliaikaisen ulko-oven, joka varmasti näyttää paikallaan vähintäänkin mielenkiintoiselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria :) Kova on yritys saada lattia mahdollisimman pian valmiiksi ja sitten edetä seuraavaan asiaan, koska halu päästä omaan kotiin jouluksi on suuri! Saapa nähdä kuitenkin onnistuuko.. :)
      Ja tosiaan meiltäkin vielä uupuu ainakin yksi ovi, joka vie rappukäytävään.. Mutta eiköhän ne vielä ennätetä hankkia niin siellä kuin täälläkin ;)

      Poista