lauantai 17. elokuuta 2013

Villaa, villaa...


 Täällä ollaan, vaikka raksan tapahtumia raportoinkin hieman hitaaseen tahtiin.. Nyt ollaan kuitenkin siirrytty sisätiloihin sopivasti, kun nämä sateiset ilmat tänne saapuivat. Toki olisi mukavaa, että ne lämpimät kelit siitäkin huolimatta vielä palaisivat :)


 Alkuviikolla tupaan puhallettiin puhallusvillat eli askel kohti valmista lattiaa on otettu. Vielä matkaa valmiisen lankkulattiaan on. Sitä odotellessa!


Ensimmäiseksi villa täytyi painella tiiviimmäksi vasojen väliin. Se oli melko mukavaa puuhaa ja hoitui yllättävän helposti pojan puuhaillessa kodinhoitohuoneessa. Kiitos isin työkalujen, jotka siellä poikaa houkuttivat. Tyttö sen sijaan veteli sikeitä tyytyväisenä ulkona. Kunpa tämä lasten kanssa raksalla oleminen olisikin aina näin helppoa!
Kun villan sain paineltua tiiviimmäksi, seuraavana päivänä suuntasin taas pojan kanssa hommiin tytön uniaikaan. Silloin asettelin vuorostaan levyvillat kohdilleen.
Alla kolme kuvaa muksujen huoneen eri vaiheista:

 Villa puhallettuna

 Villa paineltu tiiviimmäksi

Levyvillat päälle asetettuna



Nopeaa sitten tulikin laitettua levyvillat koko taloon, koska illalla pääsimme miehen kanssa vielä kahdestaan jatkamaan hommia.
Tänään veimme muksut vanhemmilleni päivähoitoon, jotta pääsimme jatkamaan seuraavaan vaiheeseen eli lämmönluovutuslevyjen laittoon. Päivän aherruksen tuloksena on se, että kaikki lämmönluovutuslevyt ovat paikoillaan! Seuraavaksi mies aikookin käydä lattialämmitysputkien kimppuun. Kun ne ovat paikoillaan, puuttuvat enää lattialankut. Sitten onkin mukava tulla niin vanhemman kuin nuoremman muksun kanssa sisähommiin eikä tarvitse pelätä milloin toinen astuu villojen päälle. Arjen luksusta ;)





Nyt alkaa siis tupa hiljalleen lämmetä. Loppuun vielä huonolaatuinen kännykkäkuva erään sateisen ja pimeän illan keskeltä:

Oma takka <3

4 kommenttia:

  1. Voi että, kun näyttää hyvältä! Tosi mielenkiintoista nähdä näitä kuvia, kun olen vähän pihalla siitä, mitä kaikkea sinne meidänkin lattialankkujen alle tulee :D Upeaa, että teillä on kohta jo lankutkin paikoillaan. Perässä tullaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä itselläkään ole ollut harmainta hajua, mitä sinne tulee. Mutta nyt tiedän ;) Ja piankos se teilläkin on sama vaihe menossa. Itsestä tuntuu, että vasta hetki sittenhän rakennusprojekti alkoi ja nyt ollaan jo tässä. Toki, matkaa on vielä paljon! :)

      Poista
  2. Ihana talo teillä!
    Samantapaista perinnetaloa itsekin suunnittelemme ja blogiasi lukemalla olen saanut paljon mahtavia ideoita toteutusta varten.
    Tätä lattiahommaa ajatellessani mietin nyt tässä, että mitä lämmönluovutuslevyä olette talossanne käyttäneet?
    Ja toinen kysymys: asensitteko te lattialankut suoraan tuohon levyjen päälle vai tuliko väliin jotakin vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmönluovutuslevyt olivat muistaakseni Uponorin. Lattialankut asensimme suoraan lämmönluovutuslevyjen päälle :) Paljon tsemppiä teille sinne perinnetalon suunnitteluun ja rakentamiseen!

      Poista