tiistai 17. joulukuuta 2013

Keittiötä..

Joulu se lähenee jo kovaa vauhtia. Blogin puolella onkin siitä syystä ollut viime aikoina hieman hiljaisempaa. Täällä kuitenkin ollaan ja päätin nyt tulla pikaisesti päivittämään uusia kuvia meidän keittiöstämme. Kuvat saavat tällä kertaa puhua puolestaan, koska tekstipuoli tuntuu hieman tökkivän oman väsymyksen vuoksi.  Luulenpa, että kuluneen (raskaan) vuoden stressi purkautuu nyt väsymyksenä... Voisin nukkua melkeinpä koko ajan, mutta se on kuitenkin jäänyt tähän asti pelkälle ajatuksen tasolle, koska talossa nämä kaksi pientä viikaria ovat pitämässä äitiä kiireisenä ;)

Tässäpä kuitenkin muutama kuva keittiön puolelta:







Tiska-altaan seinustalle laitoimme palan samaa tapettia kuin vessassa ja teetätimme pleksin päälle suojaamaan. Tapetti on helppo vaihtaa toiseen, kun siihen kyllästyy tai ottaa vaikka kokonaan pois.



Myös liesitason seinustalle teetettiin samanlainen pleksi suojaamaan.



Lisää vanhoja löytöjä, jotka hakevat vielä paikkaansa.



Keittiön valaistus puolestaan näyttää tältä.

Kuten saatatte huomata, puuttuvat verhot vielä koko tuvasta. Oikeanlaiset verhotangot ovat hakusessa, mutta verhoja on kyllä jo iso pino. Odotankin kovasti, että saisin laittaa ne paikoilleen.

Tällaiset pikaiset tervehdykset täältä vielä ennen joulua! Me saamme loppuviikosta ennakkoon joululahjan, sillä muksujen täti tulee ulkomailta Suomeen ja näkee kotimme ensimmäistä kertaa. Myös kuusenhakureissu olisi vielä tällä viikolla edessä ;)

4 kommenttia:

  1. Täällä meilläkin on voimat juuri nyt vähissä... onneksi alkaa ihana jounlunaika, joka tuo iloa pimeyteen.

    Onpas teidän keittiö kaunis ja siisti, ja hyvin valoisa yleisilmeeltään vaikka hirsiseinä onkin näkyvissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsymystä siis liikkeellä. Paljon voimia teille sinne raksan keskelle! Onneksi kevättä kohti mennään jo kovaa vauhtia :)
      Keittiömme ei suinkaan aina ole näin siisti :D Muuten kyllä sellainen kuin halusinkin; vaalea ja mahdollisimman yksinkertainen. Tummaa hirsiseinää kyllä jännitin, mutta ei se tosiaan enää niin tummalta näytäkään valkoisten kaappien takaa :)

      Poista
  2. Onpas teillä kaunista keittiössä! Valoisaa ja kevyttä, silti hirsiseinä pääsee ansaitusti näytille. Ei tarvitse liialti tauluja seiniin ripustella, kun on nuan komia seinä :)!

    Ja tosi hienosti modernissa keittiössä viihtyvät käsi kädessä kaikki ihanat, vanhat esineet. Tuovat sitä pohjalaistuvan tunnelmaa, mutta silti on kaikki "nykyajan mukavuudet" saatavilla. Mahtavaa, mahtavaa, jään odottelemaan lisää kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Papunen! Kovasti yritimmekin saada ripauksen verran myös keittiöön sitä vanhan tuntua, joten kiva kuulla, että pohjalaistuvan tunnelma välittyy :)

      Poista