maanantai 9. kesäkuuta 2014

Pihahommissa

Hommat ne jatkuvat eikä loppua ainakaan vielä näy. Tällä kertaa projektina oli etupihallamme oleva iso multakasa, jota ei ihan lapiolla siitä matalaksi olisi muutamassa päivässä saanut. Niinpä asialla olivat kaivinkone ja traktori kärryineen. Ja sehän taas tarkoitti sitä, että pojan kaksi päivää menivät kuin siivillä!


Iso multakasa siirtyi etupihalta takapihalle kahdessa päivässä. Alue, jonne multa levitettiin jää kokonaan niitylle. Lähinnä siksi, että nurmikon leikkuu ei mene ihan mahdottomaksi ja myös siksi, etteivät lapset kovin helposti joen rantaan menisi. Niityn ja takapihan nurmikon välille olisi vielä tarkoitus tehdä heinäseipäistä aita.





Nyt vain odotellaan, että niitty alkaisi kasvaa :D Pakkohan sinne on jotain niittykukan siemeniäkin joukkoon heittää.



Kuvia ottaessani huomasin osan aamuisesta joutsenaurasta leiriytyneen vähän matkan päähän rannastamme.


Nyt on myös koko talo maalattu kertaalleen punamultamaalilla. Anopin kanssa kahdestaan suoritimme homman, joten valmista ei ihan viikonlopun aikana tullut. Monesti lasten nukkumaan mentyä, suuntasin maalaushommiin ulos. Uniinkin asti talon maalausprojekti tuli monena yönä, joten nyt olen varsin tyytyväinen, ettei pensseliä tarvi hetkeen nähdäkään. Tai no, seuraavana olisivat maalausvuorossa ikkunoiden vuorilaudat. Ilmat eivät ole (onneksi) nyt suosineet, joten niiden maalaus saa odottaa.


Miehen kanssa kylvimme nurmikon vihdoin ja viimein. Kauan sitä maata tasoiteltiinkin, että hyvä tuli. Toissapäivänä huomasinkin sitten, että vihreää oli ilmestynyt maan pintaan! Hurraa! Alkaa jo niin tympimään lasten ja koiran mukana  sisälle kulkeutuvan hiekan ja mullan määrä.



Jotta hommat eivät tosiaan kesken loppuisi, ostimme vielä vähän kesäkukkia etupihalle.
Ensimmäisen talomme vanhasta ladosta löysimme aikanaan nämä kaksi leipäkorvoa. Nyt ne saivat sitten uuden elämän...


... kukkalaatikkoina :D


Ilta-auringon paisteessa olikin hyvä ottaa kuva. Keskenhän tämän pihan laitto vielä on, mutta kyllä se siitä! Nautin niin koko sydämestäni, kun saan häärätä puutarhahommissa. Enpä olisi uskonut sanovani näin muutaman vuosi takaperin ;) Pihapiirin kasvillisuudessa yritämme toteuttaa myöskin pohjalaista maisemaa.


18 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ihana asuinympäristö, ja talo sekä pihakin jo valmiin näköiset. Meillä on ajatuksena tasoittaa piha alkusyksystä, odotan sitä kyllä kovasti, tontti näyttää nyt niin rakennustyömaalta kun piha on epämääräinen läntti metsän reunassa ja täynnä isoja maakasoja ja sepeliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pömpeli :) Muistan vielä liiankin hyvin sen ajan, kun tämä tontti todellakin näytti juuri siltä rakennustyömaalta..! Pian voin onneksi sanoa, ettemme enää asu rapakon keskellä ;)

      Poista
  2. Piha näyttää hienolta ja talo on upea maalattuna! Tosi kaunis myös tuo kukkalaatikko! Sopii niin hyvin pohjalaistalon pihaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo on kyllä muuttanut ulkonäköään huimasti maalauksen jälkeen. Pakko myöntää, että pidän siitä kovasti, vaikka joskus vuosia sitten vannoin, etten punaista taloa halua ikimaailmassa itselleni ;) Niin se maku vaan muuttuu vuosien kuluessa.

      Poista
  3. Näyttäisi että Pohjanmaalla kaikki on suurta ja komiaa - myös pihat. Meidän tontti Vantaalla on vaatimattomat 595m2.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :-) Pohojanmaalla ruukaa kaikki olla suurta ja komiaa ;)

      Poista
  4. Upea joenrantapaikka teillä, tuohon maisemaan talonne istuu kyllä hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti joen rannalla oli jo ennen tontin ostoa haaveissamme. Onni kävi ja saimme juuri täältä sitten ostettua oman läntin. Tämä paikka on kyllä alusta asti tuntunut niin kodiltamme, ehkä myös siksi, kun naapurissa on miehen lapsuuden koti ja minun äitini lapsuuden koti on kiven heiton päässä :)

      Poista
  5. Siis aivan mielettömän upea talo!

    VastaaPoista
  6. Mahtava talo! :) Aiotteko jättää talon ulkoa pysyvästi hirsipinnalle? Eikä tahdo silmä erottaa, mut onko sokkeli siis betonia? Taisinpa narahtaa heti koukkuun ja jäädä lukijaksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja tervetuloa :) Juu hirsipinnalle talo jää ulkoapäin pysyvästi. Sokkeli on tosiaan betonia ja se päällystetään kurun harmailla kivilevyillä, kun vaan ennätetään :)

      Poista
  7. Mielettömän kaunis ja sopusuhtainen talo. Uljas ja upea!

    VastaaPoista
  8. Ihana talo teillä, sisältä ja ulkoa! Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katariina! Pitääpä tulla vastavierailulle ;)

      Poista