Koska täksi viikonlopuksi oli luvattu ihanan lämmintä keliä, ehdotin miehelle, että ottaisimme siitä kaiken hyödyn irti. Tässä tapauksessa se tarkoitti talon maalausprojektin aloittamista. Tarkoituksena meillä olikin heti ilmojen salliessa aloittaa maalaaminen.
Niinpä lauantaiaamuna aloitimme urakan heti aamupalan jälkeen. Pääasiassa homma toimi niin, että minä olin anopin kanssa maalaamassa korkealla ja mies juoksi lasten perässä matalemmalla. Välillä kävimme tankkaamassa ruokaa ja laittamassa nuorinta päiväunille, mutta sitten oli taas aika jatkaa maalausta. Melkoisen haastavaa se olikin kahden pienen lapsen kanssa. Vähällä kuitenkin selvisimme, sillä ainoastaan tytön paita hieman sotkeentui maaliin.
Eilisen aikana maalasimme kokonaan etupihan seinän ja melkoinen työ se olikin! Vähän ennen puoltayötä saimme vasta sulkea maalipurkit.
Tässä kuitenkin kuvia eiliseltä:

Tänään maalaus jatkui talon toisessa päädyssä. Eilinen verotti hieman voimiamme, joten oli onni, että tämän päivän urakka oli hieman "kevyempi". Nyt olemme puolessa välissä eli toisin sanoen jo voiton puolella :)
Tuvan väriksi valitsimme falunpunaisen eli saman värin kuin miehen suunnittelemassa piharadissa.
Tässä kahden päivän tulos. Maalaaminen jatkunee heti kuin mahdollista. Toivotaan, että kelit pysyvät yhtä hyvänä. Mikäs sen rentouttavampaa hommaa, kuin istua korkealla katon rajassa kuunnellen hyvää musiikkia ja nauttia näistä ihanista maisemista!
Niin komiaa, että!
VastaaPoista:)
PoistaTeillä on ihan samat hommat meneillään kuin meilläkin! Me aloitimme maalausurakan perjantaina ja jatkoimme lauantaina. Mies kävi vielä tänään viimeistelemässä kuistin yläpuolella olevat hirret. Meillä oli useampi maalari, joten valmista tuli nopeasti.
VastaaPoistaTosi hienolta näyttää teidän talo maalattuna! :) Miten onnistuitte maalaamaan nuo nurkkakoteloiden ja ikkunoiden vuorilautojen rajat? Meillä olikin helppoa, kun koteloita ja vuorilistoja ei ole vielä laitettu paikoilleen.
Nyt oli kyllä ihan loistava maalauskeli! Joo täällä maalareita vain minä ja anoppi, mutta puolet saatiin maalattu ja toivottavasti pian loputkin. Odotanki jo innolla kuvia teiän tuvasta maalattuna! On aivan varmasti entistä upeampi :)
PoistaKoristekruunut tosiaan sai irrotettua helposti, joten se helpotti huomattavasti meidän hommaa. Mutta muuten tarvittiin kyllä melko vakaata kättä :D
Oi miten upealta näyttää! Ja aivan täydellinen väri tottakai pohjalaistaloon :)
VastaaPoistaKiitos Pömpeli! Olihan tässä reilu vuosi aikaa sulatella tuvan väriä ennen kuin maalaamaan pystyi, sillä olen aina sanonut etten koskaan halua punaista tupaa. Kummasti se mieli vaan muuttuu ;)
PoistaEnpä voisi kuvitella talon väriksi mitään muuta, komia tulee!. Pohjalaisen talon tunnistaa juurikin väristä vaikka näkeehän sitä valkoisia ja keltaisiakin taloja, mutta onhan tämä aidompi. Pellervoa selaillessa huomasin jotain tuttua, hyvä juttu :).
VastaaPoistaKiitos Taina :) Väri on kyllä juuri se, mistä pohjalaistalon tunnistaa! Ja tarkoitat varmaan juttua Pytingissä..? Pellervossa ei ainakaan tietääkseni ole tuvasta juttua ollut :)
PoistaKahdesta vaihtoehdosta yritin muistella ja mönkää meni, onneksi en juurikaan lottoa ;)
Poista