maanantai 8. heinäkuuta 2013

Heinäkuiset terveiset raksalta!


Kyllä päivän tunnit ovat viime aikoina meinanneet loppua kesken, jotta olisimme raksalle pidemmäksi aikaa ennättäneet..  Toisaalta ehkä välillä on kuitenkin hyvä vähän höllätä vauhtia, jotta jaksaa taas tosissaan ahertaa. Koska miehen äiti täällä kerran vielä lomailee, olemme miehen kanssa muutamana iltana kuitenkin menneet raksahommiin. Eilen illalla minä villoitin kuistin ja mies touhusi kyseisen huoneen katon parissa. Kello läheni jo puoltayötä, kun hommat saimme valmiiksi. Väsy tuli, mutta olipa taas hyvä mieli, kun sai jotain aikaan!


Talon lattiaa on myös hiljalleen aloitettu tekemään. Lattiavasat on saatu jo jokaiseen huoneeseen paikoilleen. Seuraavaksi päälle tulevat lämmönluovutuslevyt, joihin asennetaan lämmitysputket. Sen jälkeen onkin enää lankkulattian paikoilleen laitto. Lattiahan meille tulee 235 mm leveästä ja 35 mm paksuisesta kuusilankusta.








 Poika haaveilee jo kovasti hänen ja pikkusiskon yhteisestä huoneesta!





Jotain on siis raksalla kuitenkin tapahtunut, vaikka tuntuu ettei siellä niin paljon olla viime aikoina aikaa vietettykään. Tahti jatkuu varmasti vielä hetken samaan malliin, sillä lähdemme pian pienelle kesälomareissulle ystäväperheen kanssa Itä-Suomea kohti ja heti sen jälkeen juhlitaankin synttäreitä, kun poika täyttää kolme ja tyttö yksi! Juhlat onneksi hoituvat yhteissynttäreillä, koska muutaman päivän erolla syntymäpäivät kerran ovat. Ei siis mene ihan lomailuksi ja juhlimiseksi tämä heinäkuu ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti