tiistai 12. maaliskuuta 2013

1½ fooninkinen


Tässä kuvaa tulevan talomme julkisivusta. Taas kerran joutuu todeta, etten ole mikään haka näiden kuvien laittamisessa, joten toivottavasti kuvasta edes jotain selvää saa! Ajatus tärkein ;)

Etupihalta katsottuna vasemman puoleinen ikkuna on kodinhoitohuoneen. Kuistista oikealle päin mentäessä ensimmäinen ikkuna vaatehuoneen (jos se tulee) taikka eteisen. Siitä kaksi seuraavaa ikkunaa kuuluvat minun valtakunnalleni eli keittiölle ja kaksi viimeistä sen sijaan muksujen huoneelle. Jokaisen ikkunan yläpuolella on sitten nuo pienet haukanikkunat niin etu- kuin takapuolella.
Takapihalta katsottuna vasemman puoleinen ikkuna on meidän vanhempien makuuhuoneen. Siitä neljä seuraavaa ikkunaa kuuluvat tuvalle ja sitten viimeisimpänä oikealla vierashuoneen/työhuoneen. Siinä ne tärkeimmät :)

Ikkunoita on siis enemmän kuin laki sallii. Hieman karsimme niiden määrää, sillä aluksi niitä piti olla takapihalla vielä enemmän, mutta kohtuus kaikessa. Nopeaa, kun laskin, sain ikkunoiden määräksi 36 kappaletta. Mukaan laskien tietysti kuistin ikkunatkin. Voipi olla, että ikkunoiden pesupäivä muuttuukin pesuviikoksi.

Talon väriksi tulee autotallin tapaan punamulta ja kuistin pariovet ovat okrankeltaiset. Katto on myöskin edelleen tiilenpunainen. Talo tulee hirrestä ihan ylös asti, vaikka aluksi olivat aatokset toiset.

Tässä tällainen lyhyt tiivistetty paketti, miltä talomme tulee näyttämään ulkoapäin. Me vietämme täällä edelleen osittain sairastupaa, mutta eiköhän se tästä pian helpota!

6 kommenttia:

  1. Ihana tulee olemaan tää teiän tupa!

    Mää oon murehtinu, että tuun olemaan ongelmissa meiän 24 ikkunan kanssa mutta kyllä nyt mun ikkunanpesu-murheet on aika pienet verrattun teiän 36 ikkunaan :D Ei muuta ko talakoilla aina pari kertaa vuojessa ikkunoien pesut ja palakkana kaljupää kahvit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, nyt mua vasta alko hirvittämään. Asiaa ei helpota se, että meille on tulossa vielä sellaiset perinteiset ikkunat eli sisään-ulospäin aukeavat :D Mut joo onneks ikkunoita ei tarvi, kun pestä pari kertaa vuodessa ;)

      Poista
  2. Jestas mikä pytinki!
    -66-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun pitänee nyt tän vuoden aikana Suomeen tulla kattomaan taloa ja ennen kaikkea mimmiä! :)

      Poista
  3. Komia talo teille rakentumassa! Tervetuloa seuraamaan meidänkin pohjalaistalon rakentumista (vaniljanvalkoista.blogspot.fi). Meillä nimittäin sama hirsikehikon veistäjä kuin teillä ;) Meillekin tulossa yli 30 ikkunaa ja juuri noita sisään-ulos aukeavia, mutta en ole jaksanut niiden pesua edes vielä panikoida. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pieni tämä maailma!! ;) Ja samasta paikasta muuten tulee meillekin ikkunat kuin teillä, että aika samiksia ollaan! Tosiaan, eiköhän se ikkunoiden pesun panikoiminen ole sitten ajankohtaisempaa, kun on ensin talo sentään pystyssä.

      Teidän talon veistäminen taitaakin sitten alkaa, kun meidän torppa on valmis :) Eli kiva päästä seuraamaan teiän projektia tämän(kin) kautta, kun ollaan samoja unelmia kerran toteuttamassa!
      Pitääpä selata sun blogi kokonaan illemmalla läpi muksujen yöunille mentyä, mutta tosi kivalta näytti! Ja olet erittäin tervetullut myös tänne mukaan!

      Poista