sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulun odotusta



Jouluinen tervehdys täältä!
Lunta ei maassa edelleenkään, mutta vielä on reilu viikko aikaa toivoa valkoista joulua ;) Meillä joulua ollaan jo kovasti laitettu ja lomakin häämöttää nurkan takana. Ihanaa!
Kaksi viikkoa sitten tuli tasan vuosi siitä, kun muutimme tänne. Miten nopeaa aika meneekään, sillä tuntuu kuin se päivä olisi ollut vasta eilinen!
 Jouluvaloja en ole sen kummemmin tupaan laittanut. Ainoastaan haukanikkunoita koristavat perinteiset joulukyntteliköt ja eilen sain saunan edessä olevaan pataan ulkovalot. Ihan riittävästi siis tähän tupaan.



Talviunilla blogi on tosiaan hetken ollut, mutta lupasin tulla kirjoittelemaan, kun jotain kirjoittamisen arvoista tapahtuu.. Ja nyt ajattelinkin vilauttaa hieman kuvia meidän pihapiiristämme. Sillä sinne on ilmestynyt tällainen kapistus:



 Arvaatteko mikä se on? Kaivoltahan sen olisi ainakin tarkoitus näyttää, mutta tässä tapauksessa se on ainoastaan "valekaivo". Oikeasti se on palju!
Mies mietti pitkään millä tavalla saisi paljun sijoitettua pihapiiriimme niin, ettei se "pilaisi" maalaismaisemaa. Niinpä hän monta iltaa tallissa hääräsi ja tällainen valekaivo sieltä pihaamme ilmestyi!


Koska paljun vieressä on lasten hiekkalaatikko ja keinut, piti kannen olla mahdollisimman vankkaa tekoa. Sitä se onkin, sillä en jaksa nostaa sitä pois yksinkään. Onpahan turvallisempaa lapsillekin leikkiä sen läheisyydessä ja äidillä rauhallinen mieli.



Palju sijaitsee ihan ulkosaunan vieressä ja sen taakse olisi tarkoitus istuttaa jotain kasvillisuutta näköesteeksi tielle päin.
Moneen kertaan olemme jo lämpimässä vedessä loikoilleet katsoen tähtitaivasta ja täytyy kyllä todeta, ettei mikään ole sen rentouttavampaa. Siitä sitten suoraan saunaan löylyjä heittelemään!
Aattona meillä olisikin tarkoitus mennä joulusaunan kautta joulupaljuun :)


Myös talon sisäpuolelle on joulujuttuja ilmestynyt. Keittiö sai ikkunaan jouluverhot, mutta tuvan takapuolen ikkunoihin en enää jaksanut ostaa uusia verhoja. Niinpä ne saivat vain jouluiset verhonpidikkeet ja askartelemani tähdet. Ruokapöydän kauniin liinan löysin kirpputorilta muutamalla eurolla.


Tämä taitaakin olla viimeinen postaus tältä vuodelta, joten ensi vuonna palataan taas uusin aihein. Toivottavasti ;) Rauhaisaa joulua ihan jokaiselle!


10 kommenttia:

  1. Hyvää joulua, kylläpä näyttääkin jouluiselta teidän koti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua myös teille sinne Elina! Vielä kun sitä lunta tänne saisi niin tuntuisi enemmän jouluisemmalta ;)

      Poista
  2. Voi että miten mahtava idea tuo valekaivo!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Täytyy kyllä itsekin myöntää, että tuo paljun naamioiminen valekaivoksi, oli vallan mainio idea mieheltä :)

      Poista
  3. On kyllä niin kodikkaan näköinen jouluinen tupa. :) Ja hieno idea tuo paljun "piilotus"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Hyvää joulua sulle sinne kauemmaks!

      Poista
  4. Kiva, kun laittelit taas pitkästä aikaa postausta! Huippu idea tuo valekaivo-palju! Ihanaa joulunodotusta teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän perheelle myös oikein ihanaa joulunaikaa! :)

      Poista
  5. Huippua, löysinpä taas ihanan blogin. Jään taatusti lukijaksesi. Kaunista on niin sisällä kuin ulkonakin:)

    VastaaPoista
  6. Todella maalaisromanttinen talo teillä. Kauniita kuvia, ihastuin kovasti!

    VastaaPoista