sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Valaisimia kerrakseen

Tulevan talomme valaistus alkaa olla jo hyvällä mallilla. Enää muutama valaisin puuttuu listalta. Tällä viikolla hain matkahuollosta kolme isoa pakettia, joista paljastui mm. nämä valaisimet:

 Näitä ripustettavia valaisimia tuli kaksi kappaletta. Makuuhuoneisiin ajattelimme nämä sijoittaa.

 Spottejakin pakettiin mahtui muutama mukaan.

 Seinävalaisimia olisi tarkoitus sijoittaa vähän sinne sun tänne. Tämä malli oli yksinkertaisen kaunis, joten näitä tilasimme monta kappaletta.

Tämä kattokruunu on samaa mallia kuin yllä oleva seinävalaisin. Olohuoneeseen tätä ajattelimme. 

Ja vielä paketissa oli pallovalaisimia, jotka tulevat eteisen kattoa koristamaan.

 Tämän valaisimen sen sijaan mies toi viime keväänä Virosta ja suunnitelmissa olisi laittaa tämä ruokapöydän ylle roikkumaan.
Raksalla on vielä muutama paketti valaisimia, mutta niistä en kuvaa tähän hätään saanut. Tällaiset suunnitelmat valaistuksen suhteen meillä kuitenkin olisi. Aika sen sitten näyttää minne kukin paikkansa löytää, mutta valoa ainakin on, ettei pimeässä tarvi asustaa.

*

Vielä pieni katsaus tämän hetken tilanteeseen eli ulkoseinillä kiertävät penkit ovat saaneet tuvan osalta maalia pintaansa. Vielä kerran ne pitäisi sutaista.



Kolmen makuuhuoneen penkit ovat vielä peilejä ja maalia vailla. Tänään olisi tarkoitus saada ainakin peilit paikoilleen ja pohjamaalattua ne.



Tässäpä tämän viikon kuulumiset. Ensi viikolla toivottavasti palataan uusin päivityksin :)

4 kommenttia:

  1. Oi mahoton miten ihanat noi penkit! Ja kivoja valaisimia ootte löytänyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teea! Tykkään tuosta penkistä kovasti itsekin. Se tuo taas lisää vaaleutta tupaa :) Ja miten kätevää siihen tasolle onkaan laittaa kaikenlaista roinaa :D

      Poista
  2. Kauniita valaisimia! Itsellänikin valaisimien etsiminen käynnissä. Erityisesti ihailin tuota olohuoneen kattokruunua. Mistä olet valaisimet löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki valaisimet on tilattu matrolightilta (paitsi viimeisessä kuvassa olevaa). Muistaakseni olkkarin valaisin oli alekorissa, joten en tiedä onko niitä enää saatavilla..

      Poista